Norjasta ja sen vuorista voisi sanoa muodostuneen meidän perheelle jonkin asteinen pakkomielle. Vaikka kaikista tuohon vuonojen ja vuorten maahan tehdyistä reissuista ei aina ole käteen jäänyt sitä täydellistä lomasäätä niin se on koko hommassa täysin sivuseikka ja on monen monta muuta asiaa, miksi sinne kaipaa aina uudestaan ja uudestaan. Useamman reissun tehneenä sitä on myös oppinut ottamaan rennommin. Aina ei tarvitse hötkyillä, maksimoida suoritusta vaan välillä on ihan ok hiihdellä vaikka vain puoleen väliin mäkeä valmistelemaan hodareita lounaaksi, kuten tämän vuoden Lyngenin hiihtoreissulla.
Lyngenin maaperään otin ensikosketuksen kesällä 2007, kun kävimme kolmen viikon Norja-tourneella vaeltamassa Lyngsdalenin maisemissa.
 |
| Ja taas Norjassa paistoi aurinko tai ainakin vuonna 2007 Lyngsdalenissa. Photocredits Robert Sjölund. |
Seuraavan kerran palasin Lyngenin maisemiin pääsiäisenä 2010. Vuoret, meri, aurinko ja melko mukavat lumiolosuhteet jättivät kipinän kytemään ja tiesin, että näihin maisemiin tultaisiin vielä palaamaan. Lisäksi reissu sai aikaan haaveilun paremmista skinnailukamppeista. Tuolloin kantapäät vapautettiin ylämäkihiihtomoodiin ah niin ihanin Alpine Trekkereiden avulla ja monoissa ei ollut tietoakaan mistään kunnollisesta kävelymoodista.
 |
| Elämäni ensimmäiset kurvit Lyngenin maisemissa pääsiäisenä 2010. Photocredits Robert Sjölund. |
Aurinkoisten Lyngen kokemuksien innoittamina päätimme suunnata samoihin maisemiin samaan aikaan seuraavana vuonna. Kohtasimme jotain, mikä tekeekin Norjasta ja Lyngenistä niin ainutlaatuisen lomakohteen, sitä melkein saa mitä tilaa. Perillä odotti todella paljon edellisvuotta korkeammat kinokset, lunta satoi lähes jokaisena lomapäivänä ja aurinkoisia päiviä viikon aikana oli yksi ja puoli.
 |
| Lumoavan lumiset metsät Lyngenin talvessa 2011. Photocredits Robert Sjölund. |
Välillä pitää kuitenkin mennä muualle, jotta voi ja ymmärtää palata takaisin. Talvella 2012 ei Lyngenin kanssa tavattu. Silloin heilahdettiin Ruotsin puolelle Riksgränseniin nauttimaan keväthangista. Kaipuu Lyngeniin paukutti takaraivossa ja päätettiin, että talvella 2013 olisi taas niiden maisemin vuoro. Kuinkas sitten kävikään... Itselle tuli erilaisen loman vuoro polven sivusiteen revettyä. No silloin sitä joutui vaan luottamaan, ettei ne vuoret sieltä mihinkään katoa ja talvia tulee aina uusia. Siispä talven 2014 Lyngenin reissu lyötiin kalenteriin kiinni niin aikaisin kuin vain kehtasi.
Tällä reissulla majoitus otettiin aiemman Lakselvbuktin sijaan niemimaan kärjestä, jossa naapureina viihtyi runsas joukko meritähtiä ja -siilejä. Kelit olivat vaihtelevat ja hiihtäminen sujui enemmän top tur -hengessä lumiolosuhteista johtuen. Suuria laskunautintoja ei siis päästy kokemaan, mutta ystäväni filosofiaa lainaten, eväiden syönti näissä maisemissa on yksi tärkeä osa reissuja.
 |
| "Kun on aamulla topissa niin ehtii vielä iltapäiväksi paljuun." Lyngenin viisaus talvelta 2014. Photocredits Oili Lahdenperä. |
Ensimmäisestä hiihtoreissusta Lyngeniin on nyt viisi vuotta ja viimeisimmästä, mutta ei varmasti viimeisestä reissusta palattiin kotiin reilu viikko sitten. Ja kyllä - kaipuu takaisin on jo kova, vaikka eihän sitä voi aina vain vuorilla olla? Vai voisiko? Ehkä joskus edes hetken pidempään, vaikka tottahan se edelleen on, että eivät ne vuoret sieltä tasamaalla arkea viettäessä mihinkään katoa ja takaisin on aina vähintään yhtä mahtavaa palata. Kiitos Lyngen, että olet lumonnut minut ja ehkä myös jonkun muunkin, koska porukassa on paljon mukavampaa hiihdellä.
 |
| Voisiko sitä enempää elämältä toivoa - Meri, lumi ja täydellinen nousu sekä lasku. Photocredits Robert Sjölund. |
