Kesän muistoja ja yllätyssynttärit Garda-järvellä

Mikä onkaan ihanampi hetki, kuin sysimusta marraskuinen viikonloppu sytyttää kynttilät, ottaa kuppi teetä, jonka aforismi tällä kertaa sanoo "You are unlimited." ja uppoutua viime kesän muistoihin. Miksi juuri nyt - siihen on toinenkin syy! Yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä, kummityttöni Ella, täytti eilen 12-vuotta ja toivotan hänelle vielä onnea tämän blogipostauksen myötä. Toivon, että meillä on vielä edessä monta yhteistä seikkailua!

Onnea ja kiitos aurinkoisesta reissuseurasta 2006 Sardiniassa ja 2015
Garda-järvellä meidän ihana kummityttö Ella Tuuliina 12 vuotta!

Meiltä usein kysellään, miten te voitte reissata noin paljon? Tässä meidän salaisuus tai ehkä paremminkin tyyli elää. Meidän perheessä on ainakin minun mielessäni syntynyt hieno tapa siitä, että ennemmin kuin ostamme toisillemme tavaralahjoja, panostamme yhdessä oloon ja tekemiseen. Ella Tuulina ei saanut tänäkään vuonna paperiin käärittyä pakettia kummeiltaan, mutta rakensimme viime viikon lauantaina yhdessä lumilyhdyn, leikimme lumisotaa ja teemme taas jotan elämyksellistä yhdessä jotain hauskaa sekä herkuttelemme, kun siihen taas sopiva hetki löytyy. Kyllä meillä tavaroitakin välillä ostellaan, mutta enemmän tarpeeseen.

Isoveljeni täytti kesällä 40-vuotta ja pohdimme, mitä ostaisimme hänelle syntymäpäivälahjaksi. Edellisestä yhteisestä ulkomaanmatkasta oli ehtinyt vierähtää jo useampi vuosi. Garda-järvi kiehtoi sekä veljeni perhettä että meitä ja aloimme suunnitella yhteistä lomareissua. Elämässä kuitenkin välillä sattuu ja tapahtuu, joten kevään kuluessa jouduin ikäväkseni ilmoittamaan veljelleni, että emme pääsisi heidän kanssaan reissuun lähtemään. Muutaman yön nukuttuani totesin kuitenkin, että liika murehtiminen tulevasta on parempi lopettaa. Asioilla on tapana järjestyä ja uskoin vahvasti veljeni arvostavan enemmän sitä, että viettäisimme yhdessä lomaa hänen ja hänen perheensä kanssa kuin että ostaisin hänelle jotain, mitä nyt yleensä pyöreitä vuosia täyttäville ostetaan.

Pidimme veljeni siinä uskossa koko kevään ja alkukesän, että he lähtisivät lomamatkalle Garda-järvelle ihan vain oman perheen kesken. Me yllättäisimme hänet vasta perillä kohteessa. Mutta kuten jo aiemmin totesin, elämässä sattuu ja tapahtuu, tosin jälleen kerran heti perään, asioilla on tapana järjestyä. Veljeni nimittäin loukkasi viikkoa ennen matkalle lähtöä kätensä. Kiitos taitavan käsikirurgin ja hyvän suomalaisen sairaanhoidon, mutta ennen kaikkea reippaan isoveljen, että viisi päivää leikkauksen jälkeen, hän istui muun perheen kanssa matkalla kohti Riva del Gardaa. Me olimme kaikkien tietojen mukaan Roopen kanssa samaan aikaan matkalla kohti Norjan vuoria.

Todellisuudessa me päätimme lähteä pari päivää aikaisemmin veljeni perhettä matkaan ja yhdistää reissuun pienen tutustumis käynnin Arcon alueen kalliokiipeilypaikkoihin. Lisäksi olemme jollain tapaa vieroittuneet suomalaisesta juhannuksen vietosta. Tässä myös yksi meidän reissubudjettien salaisuus. Juhannus on yksi niistä suomalaisista juhlapyhistä, kun ihmiset haluavat pysytellä viettämässä mökkimaisemissa viettämässä yötöntä yötä. Lennot ovat silloin usein edullisia ja Keski-Euroopassa eletään vielä low-season aikaa. Ostimme lennot Müncheniin n. 150 €/ hlö, vuokrasimme sieltä auton ja kahdeksi ensimmäiseksi yöksi bongasin majoituksen pienestä Fiavèn kylästä Hotel Al Solesta n. 20 kilometriä Rive Del Gardalta 40 €/ yö sisältäen aamiaisen ja tämä siis hinta kahdelle.

Autenttinen Fiavèn kylä on täydellinen tukikohta kiipeilijälle
tai muuten vuorimaisemissa viihtyvälle. 

Ensimmäisen lomapäivän kiipeilypaikaksi valikoitui Val Lomasonen kiipeilypuisto, Parco Dell'Arrampicata Val Lomasone - Piccolo paradiso alpino. Parkkipaikalla oli todella upeat opasteet kaikille viidelle sektorille ja sieltä olisi löytynyt myös useita multi-pitch reittejä. Parkkipaikalla oli vain kolme autoa ja meidän valitsemalla sektorilla, jonne oli n. 10 minuutin kävely parkkipaikalta, ei ollut ketään meidän ja sisiliskojen lisäksi. Keli oli puolipilvinen, lämpöä vähän reilut 20-astetta, paikalla kävi kevyt tuuli ja kallio tuntui täydelliseltä. Välillä taivaalta ripsi vettä, mutta se ei menoa haitannut ja aloituspäivän saldoksi kiivettiin kymmenisen reittiä.

Val Lomasonen sektorilla ei ollut ruuhkaa, kivi oli sopivan
terävää ja kallionkolot vilisivät söpöjä salamantereita.

Toisen lomapäivän aamuna oli aika pakata kimpsut ja kampsut mukaan. Suunnitelmissa oli mennä kiipeämään ennen siirtymistä Garda-järven rannalle ja isoveljen yllättämistä. Olimme tsekanneet toposta etukäteen kiinnostavan sektorin, josta löytyisi varmasti paljon kiivettävää molemmille. Croz de le Niere sijaitsi lähellä Preoren kylää. Tie sinne mutkitteli toinen toistaan kauniimpien ja viehättävien pienten, kapeakujaisten kylien läpi upeissa vuorimaisemissa. Olimme molemmat intoa täynnä edellisen päivän kiipeilyistä, joten se mitä perillä odotti ei tällä kertaa ihan kohdannut odotuksiamme. Toki olimme toposta nähneet, että sektorit olivat todella lähellä parkkipaikkaa. Paikalla oli muita kiipeilijöitä, mutta ei vielä ruuhkaksi asti. Se mikä aiheutti järkytyksen oli se, että kallio oli niin kiillottunutta. Paikan helpoimmat reitit tuntuivat kammottavilta. Onneksi meillä oli aikaa, joten päätimme lopettaa turhan pelkäämisen ja vaihtaa paikkaa. Onneksemme uusi kiipeilyparatiisi avautui Val d'Algonessa.

Mahtavat kalkkikivikalliot löytyivät pienen joen ylityksen jälkeen.

Hyvin päättyneen kiipeilypäivän jälkeen mutkittelimme näköalareittiä pitkin Garda-järven pohjoispään rannalle Riva del Gardalle. Luvassa olisi isoveljen yllättäminen ja voi niitä onnen kyyneleitä, jotka meidän naisten silmistä valui, kun saimme skoolata tällä porukalla samppanjaa!

Vuosikymmenen synttäriyllätys rakkaalle isoveljelle!

Seuraavat viisipäivää vierähtivät vähän turhankin nopeaan. Niihin mahtui ihania herkutteluhetkiä, paljon kävelyä, vierailu Gardaland huvipuistoon sekä ehkä vähän turhan viileä ja paljon jonottamista vaatinut, mutta lopulta maisemillaan palkinnut retki Monte Baldo vuorelle. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten alla muutamat hetket ihanasta lomasta rakkaimpien kanssa. 

Maisema Arcon linnoitukselta alas Garda-järvelle.

Tädin kullanmurut

Suppailijoita Malcecinen edustalla.

Monte Baldon maisemissa ja keliä voisi kuvaille
sanalla viileä 1760 metrin korkeudessa.

Näkymät Monte Baldolta Riva del Gardan suuntaan.

Käytiin myös kokeilemassa kiillottunutta kalliota Nagossa.
No maisemat olivat ainakin kohdallaan:)

Riva del Gardan tunnelmaa.

Tämän lajin kokeilu tässä kohteessa jäi meidän seurueelta seuraavaan kertaan,
mutta oli huikean hauskaa katseltavaa iltapäivän tuulisina aurinkotunteina.

Murut Gardan lumoissa.

Tästä viimeisestä kuvasta on tullut mun yksi ihan lemppariotos tältä reissulta ja se toimii parhaiten musta-valkoisena. Meillä oli just niin ihana loma etten vaihtaisi hetkeäkään pois. Toki meillä aikuisilla välillä meinasi hieman hermot kiristyä sisarusten nahistelusta, mutta sehän on elämää. Katsotaan mihin meidän yhteiset seikkailut seuraavaksi vie? Ehkäpä nämä murut lähtevät seuraavan kerran meidän mukaan kalliokiipeilemään.

Niin ja meidän majoitus Riva del Gardalla oli aivan tosi onnistunut valinta Hotel Villa Enrica.

Arrivederci - toivottavasti nautit tästä matkasta!

Kalymnoksen kalliot ja meri Kreikan

Syksyn sateiden saavuttua ja kiireen yrittäessä kolkuttaa ovelle, sallin itselleni pienen tauon, keitän kupin teetä, menen viltin alle makoilemaan ja fiilistelemään kesän puuhasteluita. Heinäkuussa ehdimme ennätyksellisen monta kertaa (lue 3) verrattuna edelliskesään (lue 0) Suomen kalliolle kiipeilemään. Kokemus oli positiivinen vaikka ei tuo Suomen kallioilla keikkuminen edelleenkäään isoja jihaa huutoja saanut aikaan, joka johtunee hyttysistä tai reittien haasteellisuudesta. Se tietänee, ken minut tuntee, miksi kotikalliot ovat vähän vieraaksi jääneet.

Kotikaltsilta vauhtia Kalymnokselle.

Heinäkuun ensimmäiset kolmeviikkoa alppireissumme jälkeen vilahtivat nopeasti normiarjessa eli töitä tehdessä ja kiipeilykuntoa kehittäessä. Tähän ripauksen luksusta toi aamu- sekä iltauinnit Hvitträsk-järvessä, kunnes järvisyyhy tuli ja torpedoi hyvin startanneen järviuintikauden. Toisen kesälomaosuuden koittaessa ei harmittanut jättää Suomen kaunista suvea, kun kuunteli vesistöjen olevan uimakelvottomia siellä sun täällä noroviruksista, järvisyyhystä tai sinilevästä johtuen. Lisäksi kalkkikivikalliot Kreikan turkoosilla merellä kelluvalla Kalymnoksen saarella olivat ainakin aikaisemmilla kerroilla tuntuneet henkisesti helpommin lähestyttäviltä verrattuna suomalaiseen graniittiin.

Ylistelyä Arhissa ja aah mitä kahvoja mitä täältä löytyy.

Matka Kalymnokselle buukattiin jo kolmatta kesää Tjäreborgin kautta, joka on osoittautunut kustannustehokkaaksi ja stressittömäksi matkustusvaihtoehdoksi. Kiipeilysesonki on huipussaan yleensä toukokuussa sekä syys-lokakuussa, koska moni kokee kesäkuukausien olevan liian kuumia. Tämä toki pitää osittain paikkansa, mutta jos vain on halukas lomalla heräämään ajoissa niin harrastajatason kiipeilijä ehtii saada päässään soimaan "I can feel it in my fingers, I can feel it in my toes..." biisin myös heinäkuussa. Osa sektoreista pysyy varjossa tuolloin jopa iltapäivä kolmeen ja joillakin sektoreilla varjo saapuu sopivasti iltapäivä yhden tai kahden paikkeilla, jolloin laiskan lounaan jälkeen ehtii vielä loistavasti kiipeilemään jos kuntoa,intoa ja polttoainetta riittää.

Meidän skootterijengi haki lisää polttoainetta
ja matka kaltseille jatkukoon taas.

Tänä kesänä Kalymnoksella oli oppaan mukaan vallinnut melko erikoiset keliolosuhteet. Muutamaa viikkoa ennen meidän reissua tuuli oli yltynyt myrsky lukemiin ja lautat eivät pystyneet liikennöimään Kalymnoksen ja Kosin välillä. Ensimmäisellä viikolla muutamana päivänä ilma seisoi täysin ja kaipasimme sitä kuuluisaa Kalymnoksen tuulta, joka aiemmilla reissuilla oli puhaltanut reippaasti joka päivä pitäen liian hien pois kiivetessä. Koska osa porukasta oli viikon reissulla oli täysin luonnollista, että kaikki halusivat ottaa yhteisestä ajasta sekä kallioista mahdollisimman paljon irti ja ensimmäisen viikon aikana kiipeilypäiviä kertyikin mukavasti kuusi. Tosin ensimmäisen viikon aikana sain oppia levon merkityksen itselleni ehkä vähän kantapään kautta. Kehoni ja mieleni tarvitsevat sen yhden lepopäivän jolloin vain olla möllöttäisin, välillä ehkä pulahtaisin mereen tai uima-altaaseen ja antaisin itseni levätä kokonaisvaltaisesti. Tämän toteuttaminen on kovin haastavaa, kun ei ole ole sitä makoilija tyyppiä luonteeltaan. No pienten kolahdusten myötä sitä oppii kuuntelemaan itseään taas paremmin.

Minä ja Hanna ekan viikon ja elämämme ensimmäisen
multi-pitch reitin huipulla.

Tunnistin itsestäni viikon aikana jälleen sen pienen suorittajatyypin, jonka pitää tavoitella täydellisyyttä ja oman aviomiehen neuvot tai niiden jättämättä antamiset saavat mielen kiehumaan. Erilaiset fiilikset ovat kuitenkin elämää ja ensimmäinen viikko oli yksi elämäni huikeimmista kiipeilyviikoista Kalymnoksella, jonka sain rakkaiden ystävien kanssa jakaa. Oli mieletöntä päästä olemaan osana niitä hetkiä, kun kiipeilyn myötä erittäin hyväksi ystäväksi tullut Hanna, otti ison harppauksen eteenpäin ja uskaltautui liidaamaan suurimman osan reiteistä antaen samalla minulle paljon rohkeutta. Viikon aikana kävin itseni kanssa tosin vähän liiankin paljon kamppailua pelon ja uskalluksen välillä. Olinko asettanut liian kovat odotukset ja tavoitteet? Tämä viikko opetti minulle paljon itsestäni, kiipeilystä ja siitä, mitä haluaisin lisää oppia ja kehittää. Sitten tuli taas se outo hetki, kun osan porukasta lähti kotimatkalle ja me jäimme vielä viettämään toista viikkoa. 

Hannan huikea liidi Ghost Kitchen -sektorilla.

Sehän on selkeä Murphyn laki, että sen kerran kun olimme päättäneet ottaa aamun rennosti altaalla, niin käsittämätön ja ennen näkemätön pilvimassa peitti auringon. Keli oli kuitenkin lämmin ja lopulta pilvet hävisivät taivaalta. Snorklaaminen oli sopivan leppoisaa lepopäivän puuhaa ja tänä kesänä näimme aikaisempaa enemmän kaloja, ei toki kovin värikkäitä, mutta hauskan näköisiä veijareita. 

Pilviä paratiisissa...

Pesusienien sukellus on Kalymnoksella
perinteinen elinkeino, joten pitihän sitä kokeilla.

Toinen viikko alkoi siis suoraan välipäivällä. Iltapäivällä toki jo arvoimme että lähteäkö iltakaltseille vai ei, mutta saimme hillittyä itsemme ja se näkyikin seuraavan päivän tekemisessä; onnistuin liidaamaan kuusi reittiä, joista osa toki teknisesti helppoja, mutta pitkä pulttiväli toi haastetta henkisesti. Toisen viikon kiipeilylliset kohokohdat liidionnistumisten lisäksi olivat päivä Telendoksen Pescatore ja Irox -sektoreilla sekä Three Stripes multi-pitch reitti. Nämä molemmat olisi päästävä kokemaan ehdottomasti uudelleen ja ehkäpä tuo multi-pitch jopa ihan vain naisten kesken.

Elämäni toka ja melko ilmava
multi-pitch reitti - 3 stripes. Huikeeta!

Kaksi viikkoa vierähti jälleen nopeasti, mutta paljon oli taas nähty, tehty ja koettu. Takana oli 10 päivää kiipeilyä, kaksi multi-pitch reittiä, luolaseikkailu, pari snorklauspäivää, hengailua mahtavalla Pirate's Beachillä ja maukkaita kreikkalaisillallisia parhaassa seurassa. Kolmannen reissun jälkeen topokirjaa selaillessa löytyy jälleen lukematon määrä reittejä, joita haluaisi päästä kiipeämään. Kalymnoksen kalliot ja meri Kreikan kutsuvat varmasti vielä monta kertaa uudelleen ja ties vaikka löytäisin itseni syöttämästä banaanin kuoria paikalliselle vuohelle vielä tämän vuoden puolella.

Lazy lunch piraattirannalla ja iso kiitos mahtavalle
Kalymnoksen kiipeilyporukalle kesällä 2014!

Kuvat: Pauliina ja Robert Sjölund (GoPro Hero 3 ja iPhone)